sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Siis turvaa kotisi....

 Näin kirjoittaa Keskisuomalainen:

Yhteiskunta ei nyt eikä jatkossa pysty turvaamaan kansalaistensa turvallisuutta kaikkialla Suomessa. Erityisesti pienemmät paikkakunnat ovat eriarvoisessa asemassa verrattuna suurtaajamiin, joihin poliisitoimintaa keskitetään entistä enemmän.
Ongelman ratkaisuksi joihinkin kuntiin on perustettu omia järjestysryhmiä kuten Pihtiputaalla Yöpyövelit-niminen ryhmä.
Jo vuosi sitten poliisiylijohtaja Paatero ehdotti kodinturvajoukkojen perustamista ongelman yhdeksi ratkaisuksi. Aiheesta nousi kova tunnepitoinen häly ja päällimmäisenä kansalaiskommenttina oli, että kyllä poliisin pitää tarjoamaan samat palvelut kaikkialle. Tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä poliisin kustannuksia karsitaan edelleenkin.
Paateron ehdotus sisältää hyvän pohjan ongelman ratkaisuksi. Olipa elimen nimi sitten mikä tahansa, olisi se sisäasiainministeriön alainen vapaaehtoinen joukko, joka noudattaisi sille laadittuja sääntöjä ja määräyksiä.
Jäseniltä voidaan edellyttää esimerkiksi järjestysmieskorttia ja heille annetaan lisäkoulutusta toimivaltuuksien käytöstä. Kyseessä ei olisi apupoliisijoukko vaan joukko, jota voidaan pidemmällä aikavälillä käyttää missä tahansa valmiuslain mukaisessa poikkeustilanteessa mukaanlukien sotilaalliset uhkakuvat.
Puolustusvoimien rakenneuudistuksen myötä sen reservistä vapautuu runsaasti koulutettua ja motivoitunutta miehistöä, jota voi käyttää hyväksi joukkojen muodostamisessa.
Asiaa tulisi selvitellä ilman tunnepitoisia ennakkoluuloja. Ennemmin tai myöhemmin epävirallisten ”pyöveli-ryhmien” kanssa joudutaan juridisiin ongelmiin, kun oman käden oikeutta on toteutettu.
Kuka keskisuomalainen kansanedustaja uskaltaa ottaa asian esille eduskunnassa? Olisi lisäksi mielenkiintoista lukea lehdestä kansanedustajiemme mielipiteet tästä asiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti