keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Viimeinen ateria

 Lainattu teksti

Ainutlaatuinen prinssihauta lupaa ennennäkemätöntä tietoa etruskeista, sivistyskansasta, joka kukoisti nykyisen Italian alueella ennen ajanlaskumme alkua, mutta hävisi jäljettömiin eikä jättänyt itsestään kirjallista tietoa.
.........

Jo haudan edestä löytyi useita ruukkuja ja muita esineitä, jotka lienevät jääneet paikalle hautajaisriiteistä. Raskaan ovipaaden takaa paljastui pieni kammio, jossa täydellinen luuranko lepäsi kivivuoteella.
Vainajan vieressä oli keihäs, ja rintakehälle jääneet soljet kertoivat, että hänet oli luultavasti haudattu viittaan kiedottuna. Miehen jaloissa oli suuri pronssivati, jossa oli edelleen nähtävissä ruoan jäänteitä.
Myös lattialla oli useita ruukkuja ja muita hauta-aarteita, jotka ehkä olivat pudonneet seiniltä maanjäristyksen vuoksi. Seinälle riippumaan oli jäänyt ruukku, josta uskotaan löytyvän öljyä. Tutkijat pitävät mahdollisena, että viereiselle kivipöydälle oli alkujaan aseteltu toisen vainajan polttamisesta syntynyt tuhka.
Jatkotutkimuksissa muun muassa avataan pieni pronssiarkku, josta arkeologit veikkailevat löytyvän koruja. Myös haudan pohja tutkitaan tarkkaan orgaanisten aineiden toivossa. Nekin saattavat antaa lisätietoa etruskien hautajaisriiteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti